Jalkojen turvotus voi johtua monista eri syistä; laskimoiden vajaatoiminta, raskaus, seisoma ja istumatyö voi turvottaa jalkoja ja syitä voi olla muitakin. Tärkeintä turvotusten ehkäisyssä ja hoidossa on liikunta; kävely, uinti, pyöräily ja sen ohella jalkajumppa säännöllisesti pieninäkin annoksina auttaa verenkiertoa ja vahvistaa lihaksia. Ei kannata ensimmäisenä tavoitella kuuta taivaalta, vaan lähteä rauhallisesti liikkeelle tai lisätä jo olemassa oleviin liikuntatottumuksiin esim. jalkajumppaa. Työpäivän aikana on hyvä vaihtaa asentoa välillä, liikutella itseään ja jopa vaihtaa välillä työkenkiä jos jalat väsyvät ja turpoavat.

Veden juonti on aina hyväksi, joten muista tankata välillä. Paljon suolaa sisältävät elintarvikkeet keräävät nestettä elimistöön. Vaikka suola on elimistöllemme tuiki tarpeellinen aine muistinkin tueksi, niin liiallinen suolan käyttö on edelleen elimistölle vaarallista. Kaikkea kohtuudella 🙂

Turvotusten ehkäisyyn ja hoitoon on tarjolla lymfahoitoja, tukisukkia ja lääkinnällisiä hoitosukkia. Lääkärin luokse kannattaa mennä mikäli turvotukseen liittyy myös ihon värimuutoksia, ihomuutoksia, suonikohjuja, särkyjä, kuumotusta, kutinaa tms. epänormaalista poikkeavaa.

Paljon jaloillaan olevat, istumatyötä ja pitkille lennoille voi hyvin kokeilla tukisukkia, jotka puetaan jalkaan jo heti aamulla. Yleisesti ottaen kuulen usein, että näitä ei voi pitää koska puristavat ja ovat hankalat pukea. Kuitenkin säännöllisesllä käytöllä on positiivinen vaikutus jalkohin ja voidaan ehkäistä säärihaavoja, yms.. Pukemisen apuvälineitä on tarjolla monenlaisia ja myös hoitohenkilökunnan avuksi on käteviä laitteita joilla voi säästää selkää ja sukkien elinikää niitä rikkomatta.

Markkinoilla on paljon erilaisia tukisukkia ja hoitosukkia ja niiden valinnassa kannattaa käyttää ammattilaisen apua. Hauskat tukisukat on koonnut hyvän tietopaketin tukisukista. Käyhän kurkkaamassa löytyisikö sinulle iloiset jalkojen hyvinvointia tukevat sukat Hauskat tukisukat- kaupasta. Omat jalkani ovat olleet näihin vallan tyytyväiset.